Viimeisimmät uutiset
|
Viimeisimmät blogit
|
Viikon sitaattiVasemmistoliitto haluaa Suomeen kymmenen euron vähimmäispalkan. Se esittää myös työn jakamista nykyistä useammalle lyhentämällä työaikaa. |
| Maahanmuuttajat ja monikulttuurisuus |
|
|
| 01.12.2008 19:30 |
|
KANNANOTTO MAAHANMUUTTAJIIN JA MONIKULTTUURISUUTEEN LIITTYVÄÄN KESKUSTELUUN 30.11.2008 Riihimäen Vasemmistoliitto ry. haluaa tuoda syyskokouksen kannanotossa esille näkemyksensä maahanmuuttajuuteen ja monikulttuurisuuteen liittyvässä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Sinänsä keskustelu on aiheellista ja toivottavaa, mutta on huolestuttavaa, miten yksipuolisin perusteluin siihen osallistutaan ja miten paljon keskusteluun on liitetty muukalaispelkoa ja jopa rasistisia piirteitä. Maahanmuuttajien niputtaminen yhdeksi homogeeniseksi ryhmäksi on väärin,sillä Suomeen tullaan nykyisin hyvin monista eri syistä. Suurin osa riihimäkeläisistä maahanmuuttajista on tullut Suomeen ns.rakkausperusteisesti, eli heidän aviopuolisonsa ovat suomalaisia. Toinen suuri ryhmä alkaa olla työhön Riihimäelle tulleet maahanmuuttajat, joista jotkut ovat asuneet kaupungissamme jo vuosia. Pakolaisia Riihimäelle ei ole otettu enää pitkään aikaan, eikä aiheesta ole yleisesti edes keskusteltu. Riihimäen Vasemmistoliitto ry. haluaa olla mukana virittämässä humanitaarista keskustelua pakolaisten ottamisesta Riihimäelle. Riihimäen kaupungin tulisi laatia kotouttamisohjelma, jossa otettaisiin huomioon se tosiasia, että Suomeen tulon syyt ovat moninaistuneet. Yhdistys haluaa kannanotossaan korostaa myös maahanmuuttajien kotoutumisen kaksisuuntaisuutta; ts. sitä, että maahanmuuttajan oman kotoutumisen lisäksi suomalaisen yhteiskunnan ja työelämän tulee muuttua ja valmistautua ottamaan vastaan vieraista kulttuureista tulevia ihmisiä. Riihimäen kaupungin henkilöstön toimenpideohjelmassa monikulttuurisuus on jo nostettu yhdeksi painopistealueeksi. Nyt pitää huolehtia, että resurssia on riittävästi maahanmuuttajien kohtaamiseen ja työyhteisön monikulttuuristumiseen liittyvään koulutukseen osallistumiseen. Kaupungin tulee myös taata se, että alueellamme asuvilla maahanmuuttajilla on riittävästi oppisopimuspaikkoja, jotta he voivat täydentää kotimaassa suoritetun tutkintonsa suomalaisen työelämän vaatimuksiin riittäväksi. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla työntekijöistä on pulaa, ja monilla Suomeen muuttaneilla on alan tutkinto, joka ei ilman täydentämistä riitä suomalaisilla työmarkkinoilla. Maahanmuuttajien työllistymisen ongelmana on usein puutteellinen tieto työelämän pelisäännöistä. Ongelmana on myös työelämäverkostojen puuttuminen. Työllistymisen helpottamiseksi Riihimäen kaupungin pitää jatkossa varmistaa, että myös maahanmuuttajataustaisille nuorille on tarjolla riittävästi kesätyöpaikkoja. Jotta maahanmuuttajataustaisten lasten suomen ja oman äidinkielen kehitys turvattaisiin paremmin, pitää koulutoimessa tehdä pidemmälle kuin yhden vuoden päähän ajoittuva suunnitelma heidän opetuksensa järjestelyistä. Lisätietoja: Pia Vedenpää puheenjohtaja Riihimäen Vasemmistoliitto ry. p. 044 3391446 |